Alkoholista kieltäytyminen on outoa

Alkoholista kieltäytyminen on outoa | Ilkka

Kun sanoo olevansa absolutisti eli ihminen, joka ei juo alkoholia, saman tien voisi kertoa olevansa hankala tyyppi.

Miksi alkoholista kieltäytyminen on kiusallista

Miksi alkoholista kieltäytyminen on kiusallista? Valtiotieteiden tohtori Antti Maunu Turun yliopistosta: ”Alkoholista kieltäytyminen on vaikeaa, koska yhdessä juominen on vahva sosiaalisen yhteyden symboli.

Alkoholi sosiaalisten suhteiden vahvistajana – Alusta!

Alkoholista tuli jotain suurta ja ihmeellistä, kielletty hedelmä, eikä siihen vieläkään suhtauduta yhtä mutkattomasti kuin siinä kuuluisassa eurooppalaisessa juomakulttuurissa. Esimerkit keskiajan kiltajuomingeista ja oluen kuulumisesta päivittäiseen ruokavalioon kertovat nykyajasta poikkeavasta suhtautumisesta alkoholiin.

Kieltäytyminen alkoholista – Etiketti ja käytöstavat

Kieltäytyminen alkoholista Työelämässä olen kohdannut useammin kuin kerran tilanteita, jolloin nostellaan maljoja ja tarjoillaan viiniä yms. Minä en kuitenkaan käytä alkoholia, ja vaikka olen yrittänyt kertoa asiasta avoimesti sekä työtovereilleni että myös esimerkiksi erityisruokavaliolistoilla se lasi ilmestyy jostakin aina eteeni.

Koska juhlista saa lähteä – ja muut neuvot, joilla pärjäät

Ruoka ei saa olla monimutkaista ja outoa, kuten hummerit ja etanat. – Alkoholista kieltäytymisestä ei saa huomauttaa. Suomalaisen kulttuurin varjopuolia ovat, että alkoholittomuutta joutuu selittelemään ja humalalla puolustellaan huonoa käytöstä, Saukkola sanoo.

Pancake Palace: MIKSI ON OUTOA OLLA JUOMATTA?

Miksi juomattomuus on jotenkin outoa? Mä en juo alkoholia, en ole koskaan juonut enkä koskaan aio. Nykyään (oon siis 21v) alkoholista kieltäytyminen ei oo ollenkaan vaikeaa eikä se oo kenellekään lähipiirissä ongelma. En käy baareissa/pubeissa ja jos käyn, syynä on yleensä livemusiikkia. Siellä on helppo ottaa se lasillinen

Pullo viiniä päivässä ’ei ole pahasta’ – johtava tiedemies

Alkoholiasiantuntija väittää, ettei pullo viiniä päivässä ole vahingollista terveydelle. Hän lisää, että alkoholista tulee vahingollista vasta silloin, kun käyttö ylittää yli 13 annosta päivässä. Tohtori Kari Poikolainen sanoo kohtalaisen juomisen olevan parempi vaihtoehto kuin täysi kieltäytyminen: Pullo päivässä ei ole vahingollista?

Irti alkoholista omin voimin – Väestöliitto

Koska yhteiskuntamme on alkoholin kyllästämä, alkoholista kieltäytyminen tulee jokaiselle raitistujalle tai vähentäjälle vastaan. Tätä varten on syytä harjoitella jämäkkyyttä ja toimintamalleja. Oppaassa on hyviä vinkkejä kieltäytymistä varten. Kaikessa kehityksessä ja uuden opettelussa tulee väistämättä takaiskuja.

ALKOHOLI & RASKAUS – MAMI GO GO

Minulle alkoholista kieltäytyminen ei ole todellakaan mikään iso juttu, mutta sen myötä tapahtunut sosiaalisten tilanteiden vähentyminen kieltämättä on. Ja tuossa alkoholiasiassa ärsyttää eniten muitten suhtautuminen, möläytykset siitä kuinka outoa on kieltäytyä kaljasta tm, ja tämän olen kuullut jatkuvasti molemmissa

kaljan juonti ja laihtuminen – Alkoholi – Suomi24 …

Olen vakuuttunut, että paras laihdutuskuuri on alkoholista kieltäytyminen, jopa ihokin voi paremmin, saati sitten psyyke. Näytä lisää viina on kaiken pahan alku ja loppu